Tuntuuko sinusta, että olet kotona omassa itsessäsi? Jos ei, et ole yksin.
Jos on käynyt hyvin, tavoitat sellaisen tuntemuksen ajottain, ja sitten se taas katoaa.
Jos on käynyt todella hyvin, astelet sisäiseen kotiisi joka päivä, otat siellä vastaan uuden aamun, tervehdit päivän tapahtumia ja vetäydyt illalla sinne nukkumaan.
Rakkaus kutsuu kotiin, pelko ajaa kodittomaksi. Omat pelot, toisten pelot, perheen ja sukujen pelot, menneiden sukupolvien pelot, kansakuntien pelot. Tämänhetkiset ja kaukaa menneisyydestä kuiskailevat pelot. Pelko hämärtää maiseman ja peittää polut kun sakea sumu. Rakentaa muureja ja lukitsee ovia.
Muutama vuosi sitten pohdin, että aivan kuin istuisin lukitun oven takana. Siellä toisella puolella se sisäinen koti oli, aivan varmasti, mutta ovea ei vain saanut auki. Olin työntänyt ja työntänyt, yrittänyt jos jonkinlaista keinoa, mutta ovi ei vain auennut. Lopulta istuin väsyneenä alas ja nojasin oveen. Hiljainen ääni sanoi sisälläni, kohteliaasti, ystävällisesti: ”Mitä jos yrittäisit vetää oven auki?”
Mitä!? Vetää??? Totta. Ovia voi myös vetää auki. Ei ollut koskaan juolahtanut mieleeni. Yritin vain työntää, puskea läpi, kaikin voimin.
Nousin ylös. Tartuin epäuskoisena kahvaan. Käänsin sitä hitaasti – ja vedin.
Ovi aukesi.
Elämä punoo, kertoo, soi, laulaa koko ajan ikuista ja samalla uutta tarinaa. Elämä kuiskii: on aika avata ovet vetämällä, ottaa vastaan, antaa rakkauden virrata sisään. Kun ovi on kunnolla auki, autuuden aallot lyövät rauhallisesti tietoisuuden rannikoille hengityksen tahtiin. Aalloilla kimmeltävä rakkauden ja viisauden valo alkaa purkaa pelon ja hätäännyksen kehiä. Maisema kirkastuu. Mieli selkenee. Elämän polku tulee esiin sen verran, että tekee mieli ottaa seuraava askel.
Mia Sarvanne
Olen kolmen aikuisen lapsen äiti, ammatiltani lastenpsykiatri ja koulutukseltani myös kuvataidepsykoterapeutti. Ihmisenä olemisen vaikeus ja ihmeellisyys on kiinnostanut minua jo lapsesta lähtien. Sadut, tarinat, kuvallinen työskentely ja monenlainen kouluttautuminen ovat avanneet minulle askelmia kohti sisäistä kotia.
Avainaskelmin kotiin – sivustolla jaan joitakin omalla matkallani kirjoittamiani tarinoita, kuvia ja pohdintoja. Jokaisella meistä on omat tarinamme ja avainaskelmamme. Samalla tarvitsemme toisiamme näyttämään tietä, innostamaan, lohduttamaan, ylläpitämään toivoa, inspiroimaan, rohkaisemaan ottamaan seuraava askel. Kukaan muu ei voi tietää, mikä on juuri sinun seuraava askeleesi. Polku sisäiseen kotiin voi tuntua välillä todella yksinäiseltä ja pelottavalta. Kun uskallamme matkallamme tulla näkyviksi toisillemme, on kuin sytyttäisimme lyhtyjä toistemme polkujen varrelle. Askel askeleelta polku alkaa tulla tutummaksi, vahvistuu, selkenee, ja lopulta tiedät, että minne ikinä joudutkin, osaat aina takaisin.